Indeed, it is a change. 

Updated: Mar 20


Muutimme Kirkkonummelle Marraskuussa 2019, eli vähän yli vuosi sitten. Olimme molemmat haaveilleet erityyppisestä asumisenmuodosta jo jonkun aikaa. Ehkä kaipasimme muutosta, tai haastetta tai molempia. Itse ainakin olin alkanut oireilemaan kiireisestä elämästä Helsingissä. En sitä tietenkään vielä silloin osannut kaupunkiin liittää, mutta jälkeen päin ymmärrän, että ahdistuneisuus kumpusi ainaisesta kiireestä ja tarpeesta vaikuttaa kiireiseltä.


Muuttoon liittyi todella paljon tunteita, ainakin minulla. Pelotti, jännitti ja olin innoissani. En tiennyt mitä odottaa. Uuden kodin sijainti on hieman haastava. Ainakin jos on tottunut siihen, että bussi lähtee oven edestä. Tai kauppaan ja töihin pääsee kävellen vartissa. Lähimmälle bussipysäkille on nimittäin matkaa metsätietä pitkin 3km ja tietä pitkin ainakin 5km, enkä omistanut ajokorttia. Kävin monta kertaa päässäni läpi skenaariota, jossa en jostain syystä pääse liikkumaan kotoa. Lietsoin itse omaa mielikuvitustani. Kävimme katsomassa taloa pari kertaa ennen muuttoa. Talon takapihalta lähtee polku suoraan metsään. Kävelimme polkua pitkin ihmettelemään uutta elinympäristöämme. Olimme silloin jo sopineet muuttavamme parin kuukauden päästä. Muistan kuinka metsä tuntui vieraalta ja jopa pelottavalta. Olinko tosiaan niin vieraantunut luonnosta? Saimme pienen yksiömme muutamat huonekalut kerralla kuljetettua uuteen taloon ystäviemme avulla. Nauratti vähän, kun talon huoneet ammottivat tyhjyyttään. Talo on vanha tilanpitäjän talo joka on rakennettu vuonna 1921. Siinä on kaksi kerrosta ja noin 80 neliötä. Oma piha ja puutarha sekä yhteinen sauna kylän muiden asukkaiden kanssa. Sauna sijaitsee taloamme vastapäätä. Se on iso puusauna, johon mahtuu helposti useampi kerrallaan. Saunassa on kuumimmat ja kosteimmat löylyt. Mitä luksusta on päästä vaikka joka viikko puusaunaan, ja jäähdytellä pihalla tähtitaivasta katsellen. Nyt kun olemme asuneet talossa vuoden, kaikki tuntem


ani pelko ja jännitys on kadonnut. Metsä on lempipaikkani jossa samoilen ja keräillen sieniä ja mustikoita. Meidän iloksemme (ja harmiksemme, kuten kesällä kävi ilmi, kun kaikki orvokit ja tulppaanit hävisivät pihalta) metsissä asustelee peuroja, joiden polku kulkee myös pihamme poikki. Kettuja, paljon lintuja ja jäniksiä. Olen nähnyt myös hirven pari kertaa pyöräillessäni metsätietä kotiin. Ratkaisin myös kulkemisen “ongelman” hankkimalla ajokortin, joten se siitäkin sitten. Mielelläni silti kuljen pyörällä bussipysäkille jos taivaalta ei sada puukkoja niskaan. Reitti on juuri sopivan mittainen, niin että mummopyörällä sen kulkee vartissa. Teitä ei täällä ole valaistu, joten pimeää on, mutta siitäkin selviää otsa -ja taskulampulla. Monet ovat minulta kysyneet, että eikö minua pelota kulkea metsätietä yksin pimeällä. Totta puhuakseni se ei ole pelottanut kertaakaan. Enemmän pelkäsin kaupungissa pimeällä kulkemista, kuin täällä. Tunnen kiitollisuutta saadessani asua täällä juuri nyt. Olla lähellä luontoa ja hiljaisuutta - Tuntuu kuin olisin palanut juurilleni.


-Noora

8 views